Ihanuusteoria Jokaisella lapsella on oikeus tuntea itsensä ihanaksi.

Lapsuus, läheisyys, luovuus, leikki, lepo, liike, lika...

Ihanuusteorian ymmärtämiseen tarvitaan enemmän sydäntä kuin aivoja. Kyseessä on teoria, jonka pikkulapsikin tajuaa. Tervetuloa mukaan!

"Jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla oikeus huomata, ettei täällä maailmassa tarvitse koko ajan pelätä ja olla huolissaan ja että hän on rakastettava juuri sellaisena kuin on, kaikkine virheineen. Keskeneräisenä. Ihanaksi voidaan kasvaa ja kasvattaa. Ihanaksi voidaan myös oppia ja opetella. Ja kaikista hienointa ihmisen ainutkertaisessa ihanuudessa on se, että se ei ole kenenkään muun ihanuudesta pois."

(Ihanuusteoria - Lotta Hällström 2008)

 


Copyright © 2011 Lotta Hällström